Nuoria olemme kai

Kutkuttelen. Odotankin. Se iskeytyy bum-shakalaka ja on jo valovuoden päässä kokijastaan. Festaripäissään on aina vaikeampi erottaa todellisuutta siitä mitä itse on. Valomusiikki sivelee aisteja, läheisyys kuumottaa. Ihmisvilinässä on hyvä pakahtua omaan itseensä ja kengännauhojen solmuihin. Kumarru sitomaan ne. Joku pukkaa takaa, polvi osuu asvalttiin. Kohta se jo poissa. Tilalla jälki entisestä, haihtuma vanhasta ja kuluneesta. Voit katsoa itseäsi peilistä ja kysyä olenko kaiken arvoinen. Oliko kaikki sitä miltä näytti vai hukutinko itseni jossain siinä välissä johonkin marjapuuroon ja koostumukseltaan ei mitään. Ajatus kuulosti makealta, suklaalta kielenpäällä, mitä todellisuus oli muuta kuin karpalokiisseliä. Jokin vetävä elementti teki siitäkin jossain määrin sairaalloisen hyvää. Itsensä kidutus näin ylipäänsä on nautittavaa. Tikku sormenkynnen alla, jota ei edes haluaisi ottaa pois. Jos sen ottaisi, kadottaisi juuri sen ihanan, että muistaisi tuntea.