Ja viimein on syys

Ja kuinka minä olenkaan kaivannut

tätä oloa

näitä värejä

Teitä.

Yksiö

Varpaitani paleltaa. En haluaisi astua tyhjään huoneeseen seuralaisenani vain puolikas maitotölkki, joka aamulla jäi pöydälle. Keitän kahvit, syljen kuppiin ja manaan kaiken pahan pois. Katso lehtiä, pian on syksy vaikka puut vasta pudottivat lehtensä. Sade kihahtelee ikkunaan iljettävästi ja hiukseni kihartuvat jälleen. Harjaan ne suoriksi, mutta sanka katkeaa. Minä katkean. Kuinka monella tavalla sen voi sanoa?

Juuri niin monella

että

haluan vain

pudota.

taiteiden yö

ilma täynnä keltaisia hiukkasia minä vaelsin

pistepiste

Niinkö sinä luulet, että tämä kaikki hajoaa. Että peilipallo särkyy ja muuttuu korppujahoksi. Että minä muutun ja sinä jäät pellolle seisomaan odottaen sitä bussia, jonka piti tulla kuudelta kesäajassa. Jalat tunkkaisina paikoillaan, sillä säätiedotus lupasi etelään sumua. Olethan varovainen, etkä kompastu mukulakivikatuun, kun et enää näe varpaitasi etkä tunne kenkiesi läpi mitään. Kosteus löytää sisään, märkä sukka ilkkuu kiusallisesti kun kipuat Harjukatua. Kuulemma opiskelijakortilla saa tuntuvan alennuksen, mutta ei uusia kenkiä. Ei uutta identiteettiä eikä muuttumisleikkiä. Maripaita jääkööt kaappiin, minä valitsen sen maalisen. Juuri sen, vasemmassa yläkulmassa olevan vihreän täplän ja sen luokan, joka jätti jälkensä ihooni.

Murtovesialue

Kaipaan kulmikasta syysilmaa ja sen kylmää tuoksua. Haluan vetää keuhkoni täyteen sitä ja tuntea pistoksia poskipäissä kun juoksee. Haluan skoolata vielä viimeisen kerran kesälle, sitten on aika vaihtua. Ensi lukuvuoden minä maalaan ja piirrän, opiskelen hieman taidehistoriaa. Ehkä valokuvaan, jos olen nopea painamaan nappia tietokoneella. Opettelen soittamaan keltaista ukulelea ja asun pienessä huoneessa keskellä tulevaa maailmaa. Keskellä värinää ja niitä ihmisiä, jotka tekevät mitä haluavat ja pelkäävät muutosta enemmän kuin koskaan aiemmin. Keskellä välitilaa tämän ja tulevaisuuden kanssa. Minä pelkään muutosta enemmän kuin koskaan aiemmin. Suihkutan suojasuihkeella uudet kenkäni ja pilaan ne ensimmäi-ei, toisella käyttökerralla. Leimaan pokkaripassin viimeisen leiman ja aloitan alusta. Kirjahyllyyn mahtuu vielä monta uutta maailmaa. Pakkaan sängynpeittoni, ostan uuden koulurepun, otan hammasharjan povitaskuun ja junalipun Lahteen. Viinilasit jäävät kotiin, mutta palaan hakemaan niitä vuoden päästä. Aion palata ja ravata, kääntyä ympäri ja viettää tunteja istuen lähijunassa. Aion opetella uutta karttaa ja eksyä syksyisille kaduille jahtaamaan lehtiä. Juoda kupeittain kaakaota, siitä sinisestä muumi-mukista, kun ilta hämärtyy ja ihmiset soittavat kitaraa nuotiolla, joka seisoo keskellä huonetta. Sytyttää myrskylyhdyn kadunkulmauksessa ja houkutella hymyjä esiin enemmän kuin ehdin nähdä hetkessä. Oppia olematta turta.

Krakovassa ei koskaan sada

Mutta minähän sanoin, että Krakovassa ei koskaan sada. Minähän sanoin. 

Bussin ikkunan takana kylmiä peltoja ja niillä usvaa

Varsova. Krakova. Ostrava. Wien. Budapest. Bratislava. Takaisin Varsovaan ja yhä hetki Krakovassa. Loppuviikosta silmäpussit painoivat kuin kauppakassit ja leipään sekä pastaan ei tehnyt mieli koskea. Perinneruuasta sain tarpeekseni. Wien oli kauneimmillaan sekunnin kymmenesosan ajan. Silloin pelkäsin kuolevani. Pidetään hetki kädestä ja leijutaan. Yöllä nauraminen sattui ja hiukset olivat aamullakin vielä märät. Sama joki Bratislavassa, minä ihmettelin. Sillan alta katselin, kuinka virta vei yksinäistä ajopuuta, vaikka olinkin kaksin. Kellon rataspari taskussa tulin kotiin ja päätin halata kaikkia niin lujaa etten pystyisi enempään. U1 ja U2, punainen ja sininen metro. Lepakkonainen väärässä osoitteessa, ilman postimerkkiä. Rankkasade piiskasi kasvoja hyökyaaltona. Hyppäys tuntemattomaan ei pelottanut ystävän kanssa. Viina halpaa, naiset halvempia, mutta se oli vasta seuraavassa kadunkulmauksessa. Kirja päättyi ennenaikaisesti kyyneliin. Se sama keltainen. Unikko kasvoi villinä ja tulva yllätti yhä, vaikka oli mennyt jo viikkoja. Vaihtuva maisema muuttui yhteen ja samaan, slivovitz kylmää ja halpaa. Kyyneleet täyttivät Bratislavan juna-aseman, aiheet aivan erisamat kuin ennen. Ennen kaikkea rakastuin maalauksiin, jotka täyttivät taidehallien seiniä, puiston viileyteen ja niihin lukuisiin hymyileviin kasvoihin, jotka silloin vielä tunnistin toisistaan. Krakova, sinne vielä palaan.