ukkonen polttaa polttaa polttaa en halua hengittää. olen
vierelläni vain itselleni ja muita varten en osaa. salama iskeytyi yksi kaksi,
yksi kaksi. kuolleet päät huutelevat poikki, poikki. steariini valuu sormille,
se sattuu. ota ne pois huudan ota pois älä vielä ota pois. mene pois, menen
pois. oletko sinä ja olenko minä se sinun suuri juttusi, se homma siellä
toisaalla ja kaikkialla täällä asunnossa. onko se meidän välillä vai
kuvittelenko olevani jotain enemmän niin kuin kaikki muutkin ja ihminen
ylipäänsä. olenko minä, sinä, ollaanko me me vai muut. onko muita kuin me
kaikki ja se kolmas ulottuvuus josta ei saisi oikeastaan puhua, vaan osoittaa
sormella taivaalle ja kutsua mars leikkiin mukaan. singotaan satelliitti
aurinkoon. ollaan koreana. olkoot se kaikki paha siunattu myskivedellä ja
diiba daaba. sinä se vain sanot. olet aina hiljaa. minä kerron oljenkorresta
ladossa ja kuinka ruoho muistutti vihreää kesällä. se saattoi olla myös
aistiharha, sillä ihmisen silmä on kytköksissä hermoratojen pieniin nyansseihin
ja värähtelyihin ja olen miettinyt, että jos minäkin olisin yhtä sekaisin,
näkisin sen oranssina. Maalaisin tangon kullankirjavaksi oravaksi, joka luikkii
sinne tänne eikä oikeastaan enää edes muista mistä tuli ja minne pähkinän
piilotti. sairasta sairasta en kuvittele edes. kynsinauhat repeilleet samalla
tavalla kuin jouluinen lahjapaperikääre ja sydänkuosi suoraan kasikytluvulta.
plimplimplim viestiä pukkaa, luuletko olevasi yksinäinen? Minä olen. Kaiken
lopuksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti