Kahden kauppaa me käymme

Egoismi. Altruismi. Muuttokirje ja suolat nurkissa. Kuvitellut suudelmat kaikuvat käytävällä. Selkääni liimattu maalitaulu. Tähtäys, putum, napakymppi. Olisi pitänyt arvata, ettei elämä ole vain onnenkiviä ikkunalaudalla. Jos minusta syntyykin vain turhuutta, tyhjiöpakattu eines. En enää tunnista itseäni peilistä, kasvoni ovat vääristyneet. Egoismi. Altruismi. Vaaran uhetessa miksi minä pakenen?

Ja viimein on syys

Ja kuinka minä olenkaan kaivannut

tätä oloa

näitä värejä

Teitä.

Yksiö

Varpaitani paleltaa. En haluaisi astua tyhjään huoneeseen seuralaisenani vain puolikas maitotölkki, joka aamulla jäi pöydälle. Keitän kahvit, syljen kuppiin ja manaan kaiken pahan pois. Katso lehtiä, pian on syksy vaikka puut vasta pudottivat lehtensä. Sade kihahtelee ikkunaan iljettävästi ja hiukseni kihartuvat jälleen. Harjaan ne suoriksi, mutta sanka katkeaa. Minä katkean. Kuinka monella tavalla sen voi sanoa?

Juuri niin monella

että

haluan vain

pudota.

taiteiden yö

ilma täynnä keltaisia hiukkasia minä vaelsin

pistepiste

Niinkö sinä luulet, että tämä kaikki hajoaa. Että peilipallo särkyy ja muuttuu korppujahoksi. Että minä muutun ja sinä jäät pellolle seisomaan odottaen sitä bussia, jonka piti tulla kuudelta kesäajassa. Jalat tunkkaisina paikoillaan, sillä säätiedotus lupasi etelään sumua. Olethan varovainen, etkä kompastu mukulakivikatuun, kun et enää näe varpaitasi etkä tunne kenkiesi läpi mitään. Kosteus löytää sisään, märkä sukka ilkkuu kiusallisesti kun kipuat Harjukatua. Kuulemma opiskelijakortilla saa tuntuvan alennuksen, mutta ei uusia kenkiä. Ei uutta identiteettiä eikä muuttumisleikkiä. Maripaita jääkööt kaappiin, minä valitsen sen maalisen. Juuri sen, vasemmassa yläkulmassa olevan vihreän täplän ja sen luokan, joka jätti jälkensä ihooni.

Murtovesialue

Kaipaan kulmikasta syysilmaa ja sen kylmää tuoksua. Haluan vetää keuhkoni täyteen sitä ja tuntea pistoksia poskipäissä kun juoksee. Haluan skoolata vielä viimeisen kerran kesälle, sitten on aika vaihtua. Ensi lukuvuoden minä maalaan ja piirrän, opiskelen hieman taidehistoriaa. Ehkä valokuvaan, jos olen nopea painamaan nappia tietokoneella. Opettelen soittamaan keltaista ukulelea ja asun pienessä huoneessa keskellä tulevaa maailmaa. Keskellä värinää ja niitä ihmisiä, jotka tekevät mitä haluavat ja pelkäävät muutosta enemmän kuin koskaan aiemmin. Keskellä välitilaa tämän ja tulevaisuuden kanssa. Minä pelkään muutosta enemmän kuin koskaan aiemmin. Suihkutan suojasuihkeella uudet kenkäni ja pilaan ne ensimmäi-ei, toisella käyttökerralla. Leimaan pokkaripassin viimeisen leiman ja aloitan alusta. Kirjahyllyyn mahtuu vielä monta uutta maailmaa. Pakkaan sängynpeittoni, ostan uuden koulurepun, otan hammasharjan povitaskuun ja junalipun Lahteen. Viinilasit jäävät kotiin, mutta palaan hakemaan niitä vuoden päästä. Aion palata ja ravata, kääntyä ympäri ja viettää tunteja istuen lähijunassa. Aion opetella uutta karttaa ja eksyä syksyisille kaduille jahtaamaan lehtiä. Juoda kupeittain kaakaota, siitä sinisestä muumi-mukista, kun ilta hämärtyy ja ihmiset soittavat kitaraa nuotiolla, joka seisoo keskellä huonetta. Sytyttää myrskylyhdyn kadunkulmauksessa ja houkutella hymyjä esiin enemmän kuin ehdin nähdä hetkessä. Oppia olematta turta.

Krakovassa ei koskaan sada

Mutta minähän sanoin, että Krakovassa ei koskaan sada. Minähän sanoin. 

Bussin ikkunan takana kylmiä peltoja ja niillä usvaa

Varsova. Krakova. Ostrava. Wien. Budapest. Bratislava. Takaisin Varsovaan ja yhä hetki Krakovassa. Loppuviikosta silmäpussit painoivat kuin kauppakassit ja leipään sekä pastaan ei tehnyt mieli koskea. Perinneruuasta sain tarpeekseni. Wien oli kauneimmillaan sekunnin kymmenesosan ajan. Silloin pelkäsin kuolevani. Pidetään hetki kädestä ja leijutaan. Yöllä nauraminen sattui ja hiukset olivat aamullakin vielä märät. Sama joki Bratislavassa, minä ihmettelin. Sillan alta katselin, kuinka virta vei yksinäistä ajopuuta, vaikka olinkin kaksin. Kellon rataspari taskussa tulin kotiin ja päätin halata kaikkia niin lujaa etten pystyisi enempään. U1 ja U2, punainen ja sininen metro. Lepakkonainen väärässä osoitteessa, ilman postimerkkiä. Rankkasade piiskasi kasvoja hyökyaaltona. Hyppäys tuntemattomaan ei pelottanut ystävän kanssa. Viina halpaa, naiset halvempia, mutta se oli vasta seuraavassa kadunkulmauksessa. Kirja päättyi ennenaikaisesti kyyneliin. Se sama keltainen. Unikko kasvoi villinä ja tulva yllätti yhä, vaikka oli mennyt jo viikkoja. Vaihtuva maisema muuttui yhteen ja samaan, slivovitz kylmää ja halpaa. Kyyneleet täyttivät Bratislavan juna-aseman, aiheet aivan erisamat kuin ennen. Ennen kaikkea rakastuin maalauksiin, jotka täyttivät taidehallien seiniä, puiston viileyteen ja niihin lukuisiin hymyileviin kasvoihin, jotka silloin vielä tunnistin toisistaan. Krakova, sinne vielä palaan.

Porotus

Se jätti jäljen pöytään, polttomerkin. En tiedä kumpi meistä oli sen laskenut, vai romahtiko kaikki, noin vain. Se valui pitkin reisiä ja kirveli ikävästi, nauraen epäonnistumista. Teeleipä tarttui kurkkuun säikähdyksestä. Minä en siitä muutoinkaan pitänyt. Vapisevat sormet painoivat kylmiä lehtiä jalkoja vasten. Mummo oli kertonut, että se auttaa. Nokkonen pisti nilkkaan ja lopulta kutitti. Tämä kesä oli tuonut mukanaan peilikuvan tästä todellisuudesta, pelosta ja odotuksesta. Miksi se oli valinnut kaikkien uusien joukosta minut? Rinkka valmiina odotan huomista ja vain häivähdyksessä pallo vierii jo reunan yli. Tunnit alkavat normaalisti kahdeksalta. Seikkailu voi alkaa.

hiljaisuuskin pakottaa korvia

Aamulla heräilin aurinkoon. Käsi kurotti kelloa, mutta päätin etten haluakaan tietää. Kynsilakka repsotti etusormesta ja raavin lisää. Sieraimiani kidutti vastakeitetty kahvi ja mikro sanoi: "plim." Karjalanpiirakan yli valui sula voi ja juusto käpristyi sen pinnalle. Keittiössä tuolit ammottivat tyhjyyttään ja musta jakkara piti minulle paikkaa. Diskurssianalyysistä kohti maskuliinisuutta ja vallankäyttöä luokassa, vakavasti otettuna mielenkiintoista. Rivitalon neliöt huutelivat ikävää yksinäisyyttä ja tietokoneen näppäimistö kaikui aulassa asti. Keitin taas kahvia ja pannu naksui. Jääkaappi hurisi vietteleviä nuotteja, vaikka tiesin, ettei siellä ole muuta kuin soijamaitoa ja aamuisia piiraita. Viimeinen lomapäivä alkaa neljän tunnin päästä. Sinne meni viikko, heilutan hyvästit.

Harmaus ei saa kaikota

Tänään nostin siveltimen pukuhuoneen lattialta ja puhalsin pölyt pois. Aurinko tuuletti  puhaltamiani hiukkasia ja valo oli toispuoleinen. Maskin takana istui nuori nainen. Nopeasti katsottuna hän oli muuttunut mummoksi. Hulda, sinäkö se olet? Kognitiivinen kehitys mielessäni kävin kaupassa ystävän kanssa ja puhuin proteiinijuomista. Itse juon vain soijaa. Keltainen korostusväri huusi silmissä ja mietin oliko tämä tosiaan kaiken arvoista? Pääsykoe lähestyy ja haluaisin vaihtaa keltaisen oranssiin, mutta sellaista toimintoa ei vielä tunneta. Kevät piiskasi kasvoja ja aistin silmissä katuhiekan kuivuuden. Nökötin hetken paikoillani kunnes päätin vaihtaa suuntaa. Kahvi oli hetken kitkerää, mutta pian siihenkin tottui. Ensimmäistä kertaa kaikki oli laktoositonta kun kysyin. Käsi sipsutti peukaloani ja mies kadulla hymyili. Ehkä sipsuttaisin huomenna takaisin. Antaisin sinetöidyn kirjeen ja suikkaisin suudelman poskelle. Päätän silti maalata ryppyjä ja kurttuisia otsia. Ilmeilin peilille ja täytin juonteeni ruskealla maalilla. Kynnet kiilsivät kultaa ja hopeaa, kun katselin niitä kelmeässä ruokalan valossa. Tänään päätin opetella tekemään pastellitöitä. Vappuna kumosin lasin kuohuvaa ja nauroin päättömästi. Nukahdin keltaisen täkin alle ja laskin aamulla kymmeneen. Suutelin selkää nenäni edessä ja pystyin haistamaan viskin, joka oli uinunut hopeaisessa taskumatissa, mutta loppunut ennen kahtatoista. Kaivopuisto jäi väliin, mutta mutakakku oli parasta syömääni. Aamulla oli valoisaa, enkä enää tarvinnut edes villapaitaa. 

Pirstoutuva maailma ja minä sen reunalla

Villapaita kutitti niskasta, kun kaadoin itselleni aamukahvia. Se teki koukeron kuppiin ja syljin lavuaariin. Olisiko tänään ollut se hidas aamu? Nukahdin, kun tulin kotiin. Ankannokka oli sattunut ja tykytti yhä. Tein iltapäivällä pullaa. Unohdin hiivan ja kuivatin taikinan, poltinkin vielä. Kiroilin ja söin palaneen pullan sisälmykset. Voikin oli muuttunut sameaksi. Arkeologian pääsykoekirjassa puhuttiin isovihasta ja radiohiilimenetelmästä. Ajatuksissani kulki vain hoikat sormet selällä ja liian aikainen ovikello. Valkosipuli hurmasi nenäni, kun suutelin hengittäessä. Muuttopitsa oli kylmää jo sunnuntaina, eikä uunia pesty. Neiti kevät oli vihdoin saapunut Helsinkiin. Tervetuloa sanoin, ja se kumarsi kauniisti niiaten oven edessä samalla kun pyyhin jalkojani kenkäharjaan. Tervetuloa.